UNESCOa ja aikuistumisriittejä

Viimeiset muutamat päivät ovat olleet ihan mukavan kiireisiä: Oon koittanut valmistautua UNESCO-tapahtumaan, johon menin osallistumaan Finstituten kautta. Oli mielenkiintoinen kokemus!

Tapahtuma oli siis UNESCOn järjestemä, kansainvälistä ja kansallista vapaaehtoistyötä koskeva tapahtuma, johon osallistui satakunta lukiolaista eri lukioista, sekä muutama ulkkari meikäläisen lisäksi. Tapahtuma oli kaksipäiväinen, joista ekana päivänä oli enemmän luentoja ja paneeli, ja toisena päivänä erilaisia workshoppeja ja semmosta.

Paljon porukkaa

Aika hyvä, kun tapahtuman alkaessa ja puheiden kuluessa sitä tajusi, miten vähän sitä oikeasti japania osaa. Ymmärsin osan, mutta silti aika paljon jäi tajunnan ja ymmärryksen ulkopuolelle. Mutta kaipa se tästä, oli ihan hyvä kuulla ehkä vähän erilaista japania, mitä yleensä lipastolla ja oppitunneilla kuulee.

Aamun ensimmäinen puhe, taustabannerissa lukee... ööh... Hokkaidon lukioiden UNESCO-tutkimustapahtuma tai jotain. Joka tapauksessa, tapahtuma :D

Eräs luento oli ihan mielenkiintoinen: Siinä eräs opettaja kertoi erilaisesta pakolaisuudesta ja esitteli sitten erilaisia pakolaisjulisteita. "It takes courage to be a regufee". Hyvin vaikuttavia tekstejä noissa julisteissa, ja eipä sitä aikaisemmin oo tullut ajatelleeksi, että vaatii tosiaan rohkeutta hylätä kaikki entinen ja lähteä tuntemattomaan paremman elämän perässä, kuten pakolaiset tekevät.

COURAGE

Välissä oli sitten ehkä vartin tauko, ja luvassa oli paneelikeskustelu ulkomaalaisten kesken.

Hetkonen, katsotaans, siellä on tuolit lavalla...

Hetkonen hetkonen, mitäs noissa lapuissa lukeekaan...

Ah. Meikähän se siellä heti ekana!

Oonpahan nyt osallistunut japaninkieliseen paneelikeskusteluun lukutaidon tärkeydestä ja kansainvälisen vapaaehtoistyön merkityksestä! Enpä voi sanoa, että olisin kauheasti osallistunut keskusteluun, mutta kokemus on kokemus, vai mitä?  (Koitan toistaa itelleni tuota mantraa ja koittaa olla miettimättä, miten nolo sitä olinkaan xD)


Ensimmäisen päivän lopussa oli sitten noin tunnin "cocktail-tilaisuus", missä syötiin ja juotiin ja jutusteltiin lukiolaisten kanssa. Hieman ujoja noi japanilaiset lapsukaiset, mutta kyllä sieltä muutama reippaampikin juttukaveri löytyi. Huvittavan moni tuli sanomaan vaan, miten nätti iho mulla on :'''D Kieltämättä, eipä vois kuvitella Suomessa kenenkään tulevan "hei, sulla on ihan älyttömän kaunis ja sileä ja puhdas iho, vähän oon kade~~ :DD" Yllättävää, mutta suloista!

Toisena päivänä tultiin paikalle 9:30, ja aloitettiin aamu kunnon luentoputkella. Valitettavasti mulla alko kameran akku piippaamaan hätätilannetta, joten kuvia on vähän niukanlaisesti....

Kuunneltiin tosi mielenkiintoinen luentosarja kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä. Eräs nainen oli käynyt useamman kerran Taimaassa ja muissa kovan onnen maissa pyörätuoleja viemässä niitä tarvitsiville lapsille ja nuorille. Toinen kertoi, miten oli kiinnostunut tuosta hommasta ja mitä tällä hetkellä tekee, edelleen neljän vuoden jälkeen. Kolmas, lukiolaispoika, kertoi vapaaehtoistyöstään pyörätuolien korjaajana samalle organisaatiolle.

Oli todella vaikuttavaa kuulla, miten paljon he tekevät, ja vielä vapaaehtoisesti. Itelle ei lukioaikana ois tullu mieleenkään tehdä vapaaehtoistyötä, mutta nämä lukiolaiset, tuossa UNESCO-tapahtumassa, vissiin kaikki tekivät jonkin sortin vapaaehtoishommia. Ja kun miettii, miten rankkaa japanilaisissa lukioissa voi olla... Whoa. Pistää hiljaiseksi.

"Lennä! Pyörätuoli" -organisaatio. Siinä oikeasti lukee noin! :P

Luentojen jälkeen oli lounastusta, ja sitten alettiin puuhata workshopeissa. Mulla oli ryhmässä neljä lukiolaistyttöä, ja sitten yhdessä harjoteltiin suomea (lähinnä esittäytymistä), puhuttiin Suomen ja Japanin eroista, ja lopuksi päälle esittelin vähän Ievan Polkkaa. Parin tunnin workshopin viimeiset puoli tuntia jokaisen ryhmän (kahdeksan ryhmää) opiskelijat esittäytyivät eri kielillä: mun ryhmän tytöt esittäytyivät suomeksi, toisissa ryhmissä oli taas espanjan, mongolian, bengalin, jotain Nigerian, korean, venäjän ja saksan kieltä. Ainoastaan saksaa ymmärsin ;P

Tässä esittäydytään nigerialaisittain; ilmeisesti jos naiset tapaavat, he halaavat kättelemisen sijaan! 

Eräs mun ryhmän lukiolaistytöistä (kukaan ei muuten tiennyt että Muumit on Suomesta :D)

Lopuksi oli vielä puheita ja eräänlaisia yhteenvetoja näiden kahden päivän tapahtumista. Pari opettajaa sanoi muutaman sanan, ja yllättävän moni opiskelija pääsi kertomaan, mitä eri workshopeissa tehtiin - olin aika ylpeä, kun eräs "mun ryhmän" tytöistä pääsi kertomaan meidän workshopista. Kokonaisuudessaan näitä oli siis kolme erilaista: eräässä workshopissa taidettiin puhua jotain vapaaehtoistyöstä, toisessa taas... tehtiin jotain muuta, ja meillä oli jonkin sortin "hei, tutustutaan vieraisiin kulttuureihin!!1+"-tyyppinen homma. En valita, musta tuntuu että meillä oli hauskinta :) 

Sitten loppu viralliset hommat, mutta jumituttiin sinne saliin vielä varmaan puoleksi tunniksi, kun piti ottaa niin kovasti kuvia lukiolaisten kanssa. En tiiä kuinka monesta kamerasta tai kännykästä löytyy mun pärstävärkki, enkä tiiä haluanko ees miettiäkään :P

Kotimatkalla huokailin, että voi että kun on vapaapäivä ja siltikin piti tällaiseen osallistua (koska hei, vapaapäivä on vapaapäivä, vai mitä?). Sitten yhtäkkiä tajusin, kiitos Maryn (tapahtumaan osallistunut toinen Hokudain vaihtari), että tänäänhän on aikuistumisen päivä japanilaisille nuorille! Sopivasti nähtiin joukko ihan käsittämättömän kauniisiin kimonoihin pukeutuneita tyttösiä, jotka tänään siis juhlivat sitä, että täyttävät 20 ja että ovat nyt Oikeasti Aikuisia (TM) (saavat kato kaupasta viinaa). Tämä päivä on siis ihan kansallinen juhlapäivä; ympäri Japania kaikki viime vuoden aikana 20 vuotta täyttäneet tytöt ja pojat pukeutuvat ykkösiinsä ja juhlivat. 

Nättejä tyttöjä, ja oon niin ilonen heidän puolestaan että oli hyvä sää eikä mikään normilumimyrsky :)

Mentiin sitten ruokakaupassa käymään, ja ehkä vähän uusia kenkiä katsomassa allekirjoittaneelle (talvialet ja heikkous söpöihin asioihin = huono yhdistelmä), ja JES! Nähtiin joukko nuoria miehiä myös juhlistamassa aikuistumistaan ;) Harvemmin näkee nuoria miehiä näin perinteisesti pukeutuneena, useammin pojat taitavat laittaa päälleen ihan normipuvun.

\o\ Reippaat nuoret miehet /o/

Pääsin kotiin asti, ja kuvittelis sen olevan hyvä merkki päättää blogipostaus, mutta ei. Huomasin saaneeni eräältä suomalaiselta viestin kimonoista, ja hetken lämmiteltyäni lämmittimen ääressä heitin takin niskaan ja suuntasin kohti Naoe-sanin kotia, missä sain heti lämmintä ruokaa, teetä ja kappas - kimonon! :D

Minä, Chizuru, Karoliina ja Ulla. Mulla on kuvassa kultanen obi (= toi leveä vyö), mutta loppujen lopuksi valitsin Chizurulla olleen vaaleanpunaisen.

Päälle pukeminen ei ollut niin vaikeaa mitä muistin, mutta tuskinpa muistan sitä itekseni ilman Youtuben apua... Mutta jes, kimono! Ja obi! Ja sain vielä sellasen ihanan perinteisen pussukan kaveriksi. Osaan jo kuvitella, miten kesällä mennään porukalla ilotulituksia kattomaan, tällaisiin kimonoihin pukeutuneina... Tosin, ehkä kesällä olis parempi laittaa päälle vähän kevyempi yukata... Joka tapauksessa, whoa kimono <3

Aina ei tartte obia ihan normirusetille vääntää ;)

Saatiin nämä tosiaan ilmaiseksi, sillä käsitin, ettei Naoe-sanilla ole niillä enää käyttöä (ilmeisesti kimono-muotikin muuttuu vuosien mittaan; ehkä nämä ovat liian tyttömäisiä, mene ja tiedä :P). Naoe-san sitten esittelikin muutamia kimonoita, ja ihan tajuttoman kauniita kyllä olivat....

"Ja tämän kimonon hinnalla saisi ostettua auton..." O_____O

Ja jottei tekeminen loppuis kesken kotonakaan, niin sain kankaat kimonoon :O Jännä miten poikkeaa tavallisista Eurokangas-kankaista: kangaskappaleen leveys on ehkä se 30-40cm, mutta pituutta sitte here mycket, ties kuinka monta metriä. Ilmeisesti ihan normikaupasta voi ostaa jotain lehtiä, missä opetetaan vaihe vaiheelta kimonon pukeminen ja obin solmiminen, sekä lehtiä, missä on ihan kaavat ja ohjeet mukana kimonon ompelemiseen. Ei pitäis olla niin vaikeaa, sillä kimonohan koostuu muutamasta suorakaiteen muotoisesta kappaleesta... mutta kattoo sitä sitten syksymmällä ;)

Ilmeisesti kunnon kimonoiden mukana tulee aina alkuperäisyystodistus, joka kertoo missä kimono on tehty, kuka sen on tehnyt, ja täten jotenkin määrittää sen arvokkuuden. Niin, kerroinko että noita vetolaatikoita oli pari kolme ja ne olivat täynnä kimonoita?

Huh, minkälaiset kaks päivää sitä onkaan ollut. Olin kyllä niin väsynyt sieltä UNESCO-hommasta päästyäni, että olin kahen vaiheilla että meenkö vai en kimonoita kattomaan. Mutta sitten päätin, että meen. Oisin menettänyt paljon enemmän jos en ois mennyt :) Ja niin sen pitäis olla täällä vaihdossa ollessa: aina, jos on mahdollisuus saada/kokea jotain uutta, kannattaa mennä! Toi UNESCO-hommakin oli tajuttoman pelottava, mutta siitäkin selvittiin hengissä, vai mitä? Taas yhtä kokemusta rikkaampana, vieläpä!

Meikä menee nyt kyllä hyvin ansaituille yöunille enkä välitä tippaakaan huomisesta kanjitestistä ;)