keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Maassa maan tavalla...

Oltiin eilen tiistaina keskustelukurssin tunnilla, ja aiheena tällä kertaa oli, että miten elämäntyyli on itse kullakin muuttunut sen jälkeen, kun on tullut Japaniin. Esimerkiksi ei voi syödä lempparihedelmiään (liian kalliita tai ei kaupoissa ollenkaan), mutta toisaalta sushi on taas hyvää. Itselläni taas ehkä se, että ennen Japaniin tuloa olin rajoittanut riisin syömistä ja korvannut sitä taas runsaasti kasviksilla ja salaatilla, mutta... noh. Riisi on täällä ihan hyvää. Ja kasvikset kalliita, joten...

Mutta! Päivän wtf-tilanteen tarjosi erään kiinalaistytön kommentti:

"Miksei Japanissa voi ostaa sian sorkkia ja kanan päitä tavallisesta supermarketista?"

Voin vakuuttaa, että opettajakin repesi aika totaalisesti; "Kiinassa näköjään syödään ihan kaikki" :D Luineen, nahkoineen kaikkineen. Ilmeisesti kanan pää (kaulasta ylöspäin siis) on tosi hyvää, ja siansorkatkin suurta herkkua. Eikä ollut em. mainittu tyttö ainoa, joka huokaili possunvarpaiden perään. Onneksi joku tiesi kertoa, että kyllä niitä saa mistälie lihakaupoista/-tiskeiltä.

On tää kansainvälistyminen kyllä välillä aikamoista shokkihoitoa! :D

maanantai 14. marraskuuta 2011

Karaokeviikonloppu

Eipä viime viikonloppua voi oikein kuvata muullakaan sanalla: Olin sekä perjantaina että lauantaina karaokessa, ja nyt on ääni vähän painoksissa :D

Perjantaina mentiin taas viikonlopun kunniaksi porukalla syömään ja juomaan, ja siitä edettiin sitten luonnollisesti karaokeen. Alkaa tulla jo aika peruskuvioksi tämä perjantai-illan izakaya --> karaoke -kuvio... (ei niin että valittaisin, joka viikonloppu vois käydä uudessa paikassa ja silti jäis valtaosa tutkimatta)

Lauantaiaamupäivä menikin sitten ahkerasti opiskellessa, ja illalla mentiin muutaman suomenkielen opiskelijan kutsumana syömään. Ilmeisesti paikka, johon mentiin, vaatii pöytävarauksen, sillä meidän saapuessa sinne oli pöytä katettu jo valmiiksi, ja ruokaa tuli automaattisesti sen parin tunnin nomihoudain aikana, mitä siellä oltiin.

Nabe!

Noissa bambujutuissa oli semmosta kanamössöä, josta sitten lastalla otettiin sopivan kokosia paloja ja heitettiin tuonne nabeen sekaan. Vähän niinku lihapullia!


Tosi hyvää sushia (niin, sushi ei aina tarkoita raakaa kalaa...)
Vaikka alunperin olikin ilmeisesti tarkoituksena puhua suomea ja japania, niin pyydettiin mukaan pari amerikkalaista huipputyyppiä eikä yhtään haitannut :) Pääsivätpähän japanilaiset treenaamaan englantiaankin, ja me ulkomaalaiset sitten japania... ja englantia, heh!

Jälkkäriksi "Sekai Aisu Tabehoudai", eli toisin sanoen maailman jäätelöiden buffetti - varmaan parikymmentä erilaista makua ja aaahhh vois vaan tuon takia mennä tonne uudestaan :P

Tällasella poppoolla sitä oltiin

Syömisten ja ihan hirveen ähkyn jälkeen mentiin karaokeen! Paikka oli tosi hienon näkönen; työntekijöillä oli miehillä ihan puvut päällä ja naisillakin jonkin sortin "hienompi" työasu. Meitä oli tosiaan se kymmenkunta, niin totta kai ahtoivat meidät sellaseen pieneen huoneeseen jossa istuttiin kylki kylkeä vasten... Mutta hauskaa oli! Ja valot toimivat välillä himmeten, välillä kirkastuen (ja hei, jos karaokeloosissa on kunnon sininen yökerhovalo, ni ei voi valittaa liikoja :P) ja silleen. Suureksi yllätyksekseni eräs japanilaisista fanitti Sonata Arcticaa ja Stratovariusta niin paljon, että lauloi heidän biisejään karaokessa.... Aina yhtä hämmentävää kuulla suomalaisia bändejä japanilaisessa karaokessa.

Karaoken jälkeen vähän mietittiin siinä, mennäkö minne jatkamaan, ja osa porukasta lähtikin sitten jatkoille Kita23:n asuntolaan. Ite olin sen verran väsynyt, että päätin jättää bileet väliin ja mennä nukkumaan. Ei paha idea sekään.

Sunnuntai vietettiin sitten Allien kanssa shoppailessa ja kaupunkia kierrellessä. Löysin melkein 5000 jenin hameen alle 500 jenillä, eli eipä ollut ihan turha reissu! Mitäs muuta... Syötiin maailman parhaat tummasuklaaparfaitit ja oli kivvaa.

Lounastauon paikka, mitä lie donburia kyseessä :P

Sapporo Clock Tower, eräs kaupungin vanhimmista rakennuksista (ja yks harvoista säilyneistä länsimaalaisista rakennuksista). Lisää infoa täällä.

Kermavaahdon, jäätelön, suklaakastikkeen, murojen, keksin, banaanin ja mutakakun yhdistelmä ei ole koskaan maistunut yhtä hyvältä!

Nyt sitte maanantaina taas hyvä palata arkeen; kotiläksyksi tullut jo parikin isompaa esitelmän tekohommaa, eli tietääpän mihin ens viikonlopun kuluttaa. Academic advisorinikin lähetti tossa aikaisemmin tänään viestiä, että se ois welcome partyn paikka torstaina. Pikkasen jännittää, mutta eiköhän sekin mee hyvin. Ainakin toivottavasti ;__;

Talvi on tuloss: ei oo vissiin ihmisten jalat ainoat, jotka palelee talvella.... x)

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kieron ja pihrajan maljat

Täällä Sapporossa ollessani osallistun kolmisen kertaa viikossa suomen kielen tunneille, joita järjestävät Hokkaidon Suomi-seura sekä Hokkaidon yliopisto. Istuskelen siellä lähinnä nauhurin virkaa toimittamassa :P Välillä tietty saatan kääntää asioita enemmän nyky-suomelle, mutta aika paljon hommaan kuuluu tosiaan ääntämisohjeiden antaminen. Japanilaisille nimittäin r:n lisäksi sekä ä,ö, y ja v vaikuttavat olevan ehkä haasteellisimpia äänteitä...

Mutta kuitenkin. Vaikka ihmiset monesti kommentoivat, että voi että kun japani on varmasti ihan kauhean vaikeaa, ja voi ei mitenhän sitä ikinä oppii kirjoittamaan oikein, niin ehei, taitaa olla suomi edelleen yks haastavimmista kielistä mitä tiedän. Okei, mun (vähäisen) kokemuksen perusteella japanin kielessä vaikuttais olevan puhujan ja kuuntelijan suhteet tärkeämpiä; riippuen siitä, saatko vai annatko ja kenen näkökulmasta puhutaan, voidaan käyttää ainakin kolmea eri verbiä - puhumattakaan sitten eriasteisista kohteliaisuusjutuista ja eri vivahteista, joita eri verbien käyttö aiheuttaa. Tällaselle junttieinarille on välillä vaikea hahmottaa, miksi "opettaja korjasi raporttini" olisi ennemmin "sensei ga watashi no repooto wo naoshite kudasaimashita" kuin vaikka "sensei ga watashi no repooto wo naoshita" - samahan asia siinä sanotaan! Japanin kielessä se ei kuitenkaan ole sama asia, ja ainakin minusta se on ihan mielenkiintoinen suhde kielen ja kulttuurin välillä.

Suomen kieli taas... Huoh. Käy sääliksi ulkomaalaisia, jotka alkavat opiskella tätä kieltä :D Puhumattakaan siitä, että sijamuotoja on se 14, joissa jokaisessa on omat päätteensä ja poikkeuksensa, niin erilaisia verbiluokkia on kuusi (japanissa 3), jokainen persoona taipuu omalla tavallaan (minusta heihin ja passiivi päälle), kielteinen muotokin pitää muodostaa erikseen, eri aikamuotoja on neljä, ja esim. ääntämisjutut vaikuttaa vaan sopimuksen varaisilta jutuilta ("tekeekö" on -kö-loppuinen vain sen takia, että on sovittu, että e:n ja i:n kanssa tulee ö ja ä)! Ei jeesus sentään, itellä lähtis järki jos pitäis suomea opiskella yhtään enempää (kiitos, riitti se 12 vuotta koulussa)...

Hirveä hässäkkä ja ÄH. Kotimatkalla eilen ajattelinkin, että japanin kieli on kuin täytekakku: se on hyvin koristeellinen ja siinä on paljon tavaraa päällä, mutta sisältä se on aika yhdenmukainen ja loppujen lopuksi aika simppeli. Suomen kieli taas on kuin jotain helkutin tippaleipää, joka sotkee kädet rasvaan jos sitä koittaa syödä.

Siksi nostankin hattua jokaiselle ei-suomalaiselle, joka suomea päättää tosissaan lähteä opiskelemaan. Toisin kuin meille japanin kielestä kiinnostuneille, ei suomalaista mediaa ole välttämättä kovin helppo löytää netistä tai muista lähteistä. Ite voin lukea sarjisten skanneja netissä tai kuunnella Youtubessa japanilaisia biisejä tai katsoa  jollain muulla sivustolla japanilaisia draamasarjoja, niin ei suomalaisia tv-ohjelmia tai musiikkia tai mitään ole yhtä helppo löytää. Altistuminen kielelle on siis varmasti aika vaikeaa, mikä omalta osaltaan vaikeuttaa kielen omaksumista... tai jotain. En ole mikään kielitieteilijä niin en osaa tarkemmin sanoa :P

Huomenna lauantaina käydäänkin syömässä muutaman japanilaisen suomen kielen opiskelijan kanssa, ja sitä kautta pääseekin helposti opiskelemaan japania - aina voi kysyä, että "mitä tämä on suomeksi/japaniksi", ja aika monesti siitä sitten lähteekin juttu luistamaan :)

Hyvää alkavaa viikonloppua siis kaikille muillekin! \o/

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Syksyn viime päivät

Huh huh kun on taas aika mennyt ihan tajuttoman nopeasti. Tuntuu, että päivät menevät oikeastaan opiskellessa, ja viikonloput on taas sitten pyhitetty kavereiden kanssa hengaamiseen ja rentoutumiseen enemmän tai vähemmän rankan kouluviikon jälkeen.

Mitäs tänne... Ilmat ovat kylmenneet koko ajan, ja muutama opettaja onkin jo ihmetellyt, että missä se ensilumi viipyy. Ennemmin ottaisin sen ensilumen, kuin kylmän vesisateen, joita on muutamana päivänä ollut (elämää rannikkokaupungissa osa ääretön...). Ainakin vielä on kyllä pysytellyt nollan yläpuolella, mutta kyllä se tästä kohta tippumaan alkaa.

Oon ostanut useamman japanin oppikirjan tarkoituksena ihan vaan kieltä opetella. Haastavaa tästä tekee sen, että mulla ei ole aikaa opiskella! :D Melkein jo suunnittelin tiputtavani jonkun kurssin pois, mutta ehkä mä jaksan kuitenkin vielä :) Kun ei nyt joka päivä kuitenkaan oo yhtä soittoa 8:45-18 luentoja, niin kyllä tää tästä.

Kylmenevistä päivistä vielä sen verran, että vaikka olenkin suomalainen, niin palelen silti farkuissa ja kevyttoppatakissa kun tuolla ulkona pitää lampsia. Mutta tuntuu, että huomattava osa japanilaisista tytöistä silti vaan chillailee menemään sukkahousuissa ja minishortseissa tai jotain. Kotimatkalla näin tänään pari lukiolaistyttöä, joiden koulupukujen hameet olivat vähän lyhyempää mallia, eikä heillä näyttänyt olevan jaloilleen muuta peitettä kuin polvisukat! D: Toisaalta, paikalliset sukat ja sukkahousut tuntuvat paljon paksummilta ja lämpimimmiltä kuin suomalaiset, mutta rajansa kaikella.

Mulla on muuten huoneessa tällanen mukavan kirpakka 16 asteen lämpötila, eli yöt tulee nukuttua aika tosi hyvin... :)

Jospa sitä sitte alkais taas opiskella... 

lauantai 5. marraskuuta 2011

Maakuntamatkailua: Otarun(omaiset) soittorasiat

Tänä lauantaina lähdettiin suunnitelmien mukaisesti käymään Otarun kaupungissa. Totta kai meidän tuurilla satoi koko päivän... Mutta onneksi ei ollut kuitenkaan liian kylmä, joten ihan hyvä maku tästä reissusta jäi :)

Junalippu suuntaansa Sapporon asemalta maksaa 620 jeniä, joten yhteensä matkoihin meni sen 1240 japanin rahaa. Matka taittui reippaassa puolessa tunnissa, ja ajettiinpa osa ihan meren vieressä! 


Otarun asemalla. Jännä huomata, että tässä kyltissä ylin ja keskimmäinen 'Otaru' luetaan vanhaan tyyliin oikealta vasemmalta; ei olla siis minkään Rutaon asemalla :P
Heti perille päästyämme piti ottaa jo sateenvarjot esille, ja lähteä etsimään ruokapaikkaa.

HO HO HO

"Thriller House"... 
Muutaman minuutin käveltyämme ja useamman pikaruokapaikan ohitettuamme näimme kyltin, jossa mainostettiin sushi-tabehoudaita, eli sushibuffettia. Ei paha, kyllä meistä jokainen sai vatsan täyteen tunnissa :)

"Kattokaa, iso punainen kyltti missä lukee sushi... Sinne siis"

Hotelli Sonian tiloissa

Jaksettiin sitten jatkaa matkaa eteenpäin, ja suunnattiin kohti isointa(?) ostoskatua.

Yhtäkkiä ilmesty tämmönen eteen.

Hämmentäviä maamerkkejä betonilaatikoiden keskellä.

Harvinaisen kutsuva keli kieltämättä...

Matkalla pysähdyttiin ihmettelemään kanaalia, joka ehkä? kulkee Otarun halki.

Miwa, Jarin, minä ja Mikko

Löydettiin sitten aika suoraviivaisen kävelemisen jälkeen ostoskatu, joka oli täynnä mm. lasitavarakauppoja ja erilaisia ruokaliikkeitä.

Lumistoppareita rinteessä

Näkymää kadun alkupäästä


Hyvin... hämmentävää. Toi Marimokkori on ilmeisesti Hokkaidon maskotti, ja mulla ei oo mitään ideaa mitä se tossa töröttää :D

Hihihi, "Pervo-karhu" :D

Lasimuseo - yks monista...

Eläviä rapuja! Oli aika friikin näköstä kun ne koitti paeta noista astioista!
Kävästiin nopsasti erästä LeTAO-suklaapuotia vilkaisemassa. Ilmeisesti ko. paikka valmistaa Otarun/Hokkaidon herkullisimpia suklaita, ja ainakin näytteiden perusteella en epäile :) (asia voi tosin vaatia lisätutkimuksia....)

Ostoskadulta suunnattiin sitten päämäärätietoisesti erääseen tietyn elokuvastudion tuotteita myyvään puotiin...



Höyrykello! Pikkasen pomppasin ilmaan, kun yhtäkkiä  alko kello huutamaan ja savua puhaltamaan :D

Disney on täällä tosi suosittua

Ghibli-kauppa! 
Löydettiin siis Ghibli-kauppaan! :) Totoro-aiheiset tavarat selkeästi hallitsivat kauppaa - oli pehmoleluja, soittorasioita, kalentereita, valokuvakehyksiä, avaimenperiä... Muistakin elokuvista kyllä löytyi kampetta, mutta Totoro on ilmeisesti rakastetuin.

aaaaaaaaaa

Järkyttävän ihania ;__;
Totoro-tulvan jälkeen vaihdettiin vähän aikuisempaan makuun ja mentiin soittorasioita myyvään kauppaan. Otaru on tunnettu lasiesineistään ja soittorasioistaan, joten paikassahan oli sitten lasisia soittorasioita enemmän, mitä kuvitella saattaa. Ja tämä oli vain yksi kauppa muiden joukossa; ostoskadun varrelta löytyi ainakin kaksi muutakin isoa soittorasialiikettä, ja vielä useampi lasitavarapuoti (lasitavarat siis puhallettua lasia ja käsityönä tehtyä...).

Yleisimmät kappaleet soittorasioissa olivat varmaan "When you wish upon a star" sekä  "Itsumo Nando demo" (Henkien kätkemän tunnari)

Valitettavasti en tajunnut toisen kerroksen mahdollisuutta, joten se jäi sitten ensi kerralle :<

Mä halusin nähdä, miten tuota lasia valmistetaan, joten etsittiin ja löydettiin "studio", missä tuota prosessia saattoi seurata. En osaa edes kuvitella, miten kuuma tuollaisessa hommassa täytyy olla...


Aika kova mimmi...
Tässä vaiheessa päätettiin pistäytyä lähimpään kahvilaan strategiselle tauolle - oltiinhan kuljettu koko päivä aamukymmenestä aina tuohon iltapäiväkolmeen asti.

Cappuccino ja maccha-kääretorttu, nom!

Ostin itselleni Ghibli-kaupasta pienen yllätyspaketin; sisällä on pieni Totoro-kivi, joka sitten väristä riippuen tuo omistajalleen onnea, rakkautta, rohkeutta, selkeyttä, jne. 

Mun on oikeanpuoleinen ruusukvartsi rohkeutta tuomaan :)
Iltakin alkoi jo aika nopeasti hämärtyä, ja sade ei ainakaan piristänyt ketään, joten päätettiin sitten suosiolla palata Sapporon suurkaupungin vilskeeseen ja hälinään. Kävästiin nopeasti asemalla vielä udonit syömässä ja siinähän se tämä päivä sitten mennä huljahti.

Pitää kyllä joskus joku toinenkin kerta mennä tuolla käymään! Aika mahtavia tuliaisideoita sai kyllä soittorasiakaupasta :) Eikä käsintehdyt shottilasitkaan varmasti paljoa matkalaukussa painais...

Nyt sitten pyykkien ja läksyjen pariin :)

perjantai 4. marraskuuta 2011

Yksipäiväinen yliopisto

En jaksa nyt alkaa kamerasta kaivamaan kuvia, koska oon väsynyt ja nälkäinen, haha :D

Mutta tosiaan. Keskiviikkona ei ollut suomen kielen tunteja, sillä eilen torstaina 3. marraskuuta vietettiin Japanissa Bunka no Hi -nimistä juhlapyhää, "Kulttuurin päivää". Wikipedian mukaan päivän tarkoituksena on edistää kulttuuria. No shit.

Miten tämä nyt liittyi siihen, että keskiviikkona saattoi nauttia harvinaisesta tunteesta, että on kotona JO puoli seitsemältä illalla? Noh, Hokkaidon Suomi-seura ja monta muuta tahoa olivat järjestäneet Yksipäiväinen Suomi-yliopisto -häppeningin. Kyseinen tapahtuma järjestetään kerran viidessä vuodessa, joten harvinaisesta herkusta totta kai piti nauttia - ja mennä vapaapäivänään koko päiväksi "töihin"... Onneksi oli kivvaa, niin ei haitannut - eikä ilmainen ruokakaan pahasta ollut :P

Aamu alkoi Keio Plaza -hotellin toisessa kerroksessa luennoilla, joita piti mm. Olli-Pekka Heinonen (entinen opetusministeri). Ainut asia, mikä hommasta oikeastaan mieleen jäi, oli se että suomalainen koulutus on parasta ikinä!!!1+  -___-

Sarkasmi siikseen, hyviä pointteja ja varmaan japanilaisesta näkökulmasta nähden hyvinkin eksoottista meininkiä: ei pahemmin kokeita, ei hirveitä sääntöjä esim. pukeutumisesta tai luokkahuoneiden siivoamisesta, verrattain lyhyet koulupäivät - ja silti oppimistulokset todella hyviä kansainvälisessä vertailussa. Koska en kasvatustieteiden opiskelija ole, niin en enempää tästä kommentoi :P (koska en vaan tiedä, hehe)

Näitä puheita kesti jonnekin puoleen päivään asti, jolloin oli tunnin lounastauko ennen muuta ohjelmaa. Siirryttiin siitä sitten toiseen rakennukseen, Kaderu 2.7:een, missä mun nakkina oli mennä auttamaan opettamaan suomea japanilaisille. Jotain Muumien kanssa sillä oli tekemistä :P Oli ihan mukavaa, puhuttiin malliksi suomea ja sitten opetettiin perusfraaseja. Yllättävän nopeasti meni siihen varattu puoltoista tuntinen, ja mikä mua hieman huvitti, oli se minuuttiaikataulu, jonka mukaan tunnilla edettiin :D Japanilaista tehokkuutta parhaimmillaan...

Suomen kielen tunnin jälkeen loppui meikäläisen velvollisuudet, ja päätin talviurheilu- ja Suomi-matkailu -luentojen sijasta mennä kantele workshoppiin, missä olin komeasti ainut suomalainen ja länsimaalainen opettajan lisäksi. Ihan mukavaa kun sai vaan rämpytellä menemään, eikä tarvinnut puhua mitään tai miettiä puhuukohan sitä nyt liian töykeästi tai röyhkeästi tai jotain... (en osaa puhua mua selvästi aikuisemmille ihmisille, tulee semmosta töykeää teinijapania :P)

Sitten oli oikeastaan luennot loppu, ja saatettiin palata takaisin hotellille virallisille jatkoille. Ilmaista ruokaa, ilmaista juomaa, musiikkia, puheita ja uusia tuttavuuksia - ei yhtään hullumpi tapa viettää kaksi tuntia. Tässä vaiheessa mulla alkoi jalat olla jo aika poikki - koko päivä korkkareilla ei mitenkään liian miellyttävää puuhaa - mutta hyvin jaksoin lähteä muutaman suomalaisen kanssa vielä jatkoille.

Ja vielä toisille jatkoille.

Kotona siis ihan liian myöhään(/aikaisin?) ja muutaman vaivaisen tunnin yöunien jälkeen oli tämänaamuinen kielioppitunti kerrassaan... jännittävä. Onneksi selvisin tästäkin koulupäivästä, ja on taas viikonloppu! :)

Huomenna Otaruun maaseutumatkailemaan, sitten saatte taas lisää kuvia!



(Kuulin eräältä husteppiläiseltä, että meidän lähimarketissa korjataan pyöriä! Ja voilá, nyt on mullakin eturenkaassa ehjä rengas ja ilmaa vaivaisella 840 jenillä! Ja homma hoitui alle tunnissa! Mahtavaa :D)

maanantai 31. lokakuuta 2011

Päänsärkyongelmia

Nyt viimeisen parin viikon sisällä mulla on tullut kaksi migreenikohtausta. Ei kiva. Suomessa ollessa kohtauksia tuli tosi harvoin, joten meinaa kyllä vähän huolestuttaa tämä... Toisaalta, eka kerta kun tuli migreeni johtui puhtaasti siitä, etten ollut syönyt aamulla mitään ja menin yksinkertaisesti liian myöhään syömään lounasta. Puhtaasti oma  vika siis, mutta sen nyt onneksi sai korjattua muutaman tunnin päikkäreillä ja Buranalla.

Tänä aamuna taas heräsin siihen, että päähän vähän sattuu, ja kun istahdin koneelle, hyppivät rivit sen verran silmissä että oli pakko palata sängyn pohjalle kylmän pyyhkeen kanssa. Onneksi tänään on kuitenkin ollut vapaapäivä, kun luento peruttu, mutta silti ärsyttää. Ja entä jos samanlainen homma iskee uudelleen, keskellä kiireisintä kouluviikkoa? Mitäs sitten? :E

Kävin sitten tänään ostamassa lähimarketista päänsärkylääkettä (ilmeisesti on erikseen päänsärky-päänsärkylääke ja flunssa-päänsärkylääke). Jostain luin joskus aikasemmin, että Japanissa lääkkeiden teho ei ole samaa tasoa mitä esim. Suomessa. Ja joo, ibuprofeiinia on näissä tableteissa 150mg kappaleessa. Jaah. Mun migreenikohtauksista selviää hengissä jos ottaa sen 1200mg ajoissa (eikä se siltikään ole tae yhtään mistään :E)... 


Pitää nyt koittaa sitten jotenkin selvitä vastaisuudessa. Varmaan se, että nukkuis tarpeeksi ja söis säännöllisesti auttaisi. Ja se ruoka... kuten siskon kanssa asiasta feisbuukissa juteltiin, niin saattaa tuo natriumglutamaatti aiheuttaa reaktioita, ja kun ruoka täällä on kuitenkin jonkun verran käsiteltyä, niin... Oi voi. Olis pitänyt ottaa omat Buranat Suomesta :(

Kaipa tästäkin sitten selviää, vaikka nyt meinaakin olla vähän lannistunut olo! Onneksi sitä on muuten terve ja reipas nuori ihminen, niin ei ihan täysin maailmaa kaada. Kävinkin sitten tänään nappienhakureissun jälkeen, kun olokin siitä jo hieman parani, ekaa kertaa elämässäni Starbucksissa kahvilla, ja otin sellasen sokerihirviöomenakanelifrappuchinon, että ihme ettei uutta kohtausta tullu heti samantien! xD

Nyt jos sitten jatkais kouluhommia ja ottais vaikka tirsat ihan vaan koska huvittaa, eikä täydy :)