lauantai 21. huhtikuuta 2012

The Great Nippon Excursion, Part IV: Kyoto

Osa 1: Tokio, 6.3.-9.3.
Osa 2: Osaka, 9.3.-12.3.
Osa 3: Ryokan, 12.3.-13.3.
Osa 5: Osaka, 15.3.-18.3.
Osa 6: Tokio, 18.3.-21.3.

Ryokan-reissun jälkeen suunnattiin Kioton kaupunkiin. Jälkeen päin miettien siellä olisi voinut olla pidempään, mutta onpahan ensi kerralle sitten kanssa nähtävää. :) Kioto oli pienempi kuin Tokio, ja aika paljon sitten kuljettiinkin bussilla (mikä ei ollut läheskään niin pelottavaa, mitä odotin, haha!) metrojen sijaan. Nähtävyyksiä, nähtävyyksiä kaikkialla...


Vähän erilaiset aikataulut (oli siellä oikeasti ihan paperiversiotkin sivuilla)
 Ekana päivänä käytiin Kiyomizu-temppelillä. Valitettavasti osa siitä temppelistä oli rempassa, eli ei ihan kaikkea päästy näkemään, mutta oli siellä silti kateltavaa. Kävelymatka sinne oli "ei liian pitkä", ja varsinkin ensi kosketuksena Kioton tunnelmaan se toimi mun mielestä hyvin. Kapeita katuja ja ahtaita kujia, jes :P

Kohti temppeleitä!

Ostettiin matkalla manjuu-juttuja; lihalla täytettyjä taikinapalloja

Matkan varrella oli paljon erilaisia teehuone-kahvilapaikkoja

Huomasi että lähestyi turistipaikkaa, kun mystisesti alkoi ihmisten määrä lisääntyä... ja oli kauheesti ulkomaalaisia! :O

Kiyomizu-temppelin edustalla

Kioto

Brought to you by Fujicolor!

Puhdistautumispaikka ennen temppelille astumista; tässä pestään kädet ja huuhdotaan huulet

Käytiin vilkaisemassa joku pienempi temppelipyhäkkötsydeemi, oli ilmeisesti rakkaudelle omistettu paikka :D

Tämmösiä oli erilaisia

Sieltä löytyi kaks tämmöstä "Rakkauskiveä": jos pystyy kävelemään toiselta kiveltä toiselle silmät kiinni, löytää tosirakkauden tms. Vähän haastetta siis!

Lisää toivomuspaikkoja

Varmasti todella kaunista kun kaikki puut ovat vähän vihreämpiä... Etäisesti näkee temppelin korjaustyöt

Munkki kerjäämässä; lauloi/lausui jotain sutran tapaista?

Turistit ostamassa kuvia kahden maikon kanssa (eli just niitä geishoja joita Kiotossa näkee)

Kiyomizu-temppeliltä käveltiin kohti Gionia


Odotettavissa aurinkoa ja perunatornadoja :P

Kiyomizu-temppelin jälkeen otettiin ja suunnattiin kuuluisalle Ginkaku-temppelille, "Hopeinen temppeli". Yks Kioton kuuluisimmista paikoista, Maailman perintökohde, sekä aikoinaan loi sen ns. "japanilaisen" arkkitehtuurityylin. Hyvin zenmäinen paikka, suosittelen :)

Ginkaku-jin kartta

Sisältä

Hiekasta tehty... jättimäinen hiekkakakku? En valitettavasti muista oikeaa nimeä, mutta oli varmaan meikäläisen korkunen

Ympäröivää puutarhaa


Ei saanut koskea...

Siellä oli useampia rakennuksia, joitten sisälle saattoi kurkkia















Ginkaku-ji

Paluumatkalla hostellille nähtiin taas munkki :o

Hostelli!11+

Illalla käytiin vähän kiertelemässä ympäriinsä, ja nähtiin ravintolan eessä tämmönen :D

Ilmeisesti jonkin sortin kabuki-teatteri...? Ei nyt yhtään muistu mieleen, mutta päiväsaikaan tuonne oli  aina hirveen pitkät jonot. 

Siellä sun täällä seikkailemassa

:P

Seuraavan päivän suunnitelmiin kuului lisää temppeleitä ja historiallisia kohteita. Herättiin aikasin ja oltiin nopeesti liikenteessä. Onneksi oli hyvä sää, olis kyllä harmittanu jos ois satanu :)

Tuossa mäellä näkyy tollonen kanji-merkki 'iso', ja ilmeisesti kesäisin tuo ja muutama muu vastaavanlainen merkattu mäki pistetään palamaan... tosin vain tuo merkki siis, ei koko metsää :D

Kinkaku-ji, eli Kultainen temppeli!

Vähän isompi alue mitä Hopeisella temppelillä

Kartta

Oli se ihan kultaisen näkönen!

Pakollinen turistikuva....




Japanissahan tuommoiset linnut merkkaavat pitkää ikää jos oikein muistan :)

Oli se hieno!

Mäkin koitin onneani, mutta ei osunut :P

Hard money - pay down!

Ilmalaiva!

Kinkaju-jin jälkeen suunnattiin Ni-jo-linnaan, joka rakennettiin joskus 1600-luvulla. Linnan sisälle pääsi kävelemään (kuvia ei saanut ottaa), ja oli todella jännä paikka! Ensimmäisessä salissa/huoneessa oli lattia, joka vikisi joka askelmalla, vaikka kuinka koitti hiljaa mennä - ennen muinoin se oli aika tehokas keino hälyttää vihollisista. Oli aika hyvä tuuri, että mun takana sattui kulkemaan kaks naista, joista toinen kertoi aika tarkasti paikan historiasta ystävälleen, ni sai iteki pikkasen opittua jotain uutta. Opittua ja unohdettua, korjaan :P

Sisäpuolella heti sisäänkäynnin jälkeen

Tuonne pääsi sisälle kävelemään ja ihmettelemään

Keisarillekin kelpaava puutarha

Ei... mitään hajua...

Paikan kartta

Sisempien alueiden portti



Temppelit ja linnat on tosi kivoja, mutta välillä vaihtelu virkistää, vai mitä? Päätettiin suunnata kansainväliseen manga-museoon, mutta totta kai paikka oli just sinä päivänä kiinni... Eli etiäpäin, kohti Keisarillista puutarhaa! Eihän sitä tiedä, jos vaikka Keisarilliseen palatsiinkin pääsisi käymään...

:'(

Keisarillisen puutarhan kartta

Oli hyvä, että mulla oli opaskirja mukana, ja että kysyttiin neuvoa: Oltiin tän puutarhan ulkopuolella, ja ei oltu ihan varmoja miten sinne sisälle pääsee, joten mentiin läheiseltä poliisi"boksilta" kysymään neuvoa. Siellä ollut setä hoputti meitä menemään sille ja sille portille, mistä päästäis sitten siihen ja siihen toimistoon. Vähän ihmeteltiin tätä neuvoa, mutta mikäs siinä. Siinä sitten puistoa kohti harppoessa luin opaskirjasta, että palatsiin järjestetään kiertoajelut kahdesti päivässä, mutta sinne pitää varata paikka siitä-ja-siitä toimistosta - mutta olisi kuitenkin ilmainen! Kello oli kymmentä vaille kaksi, ja kierros alkaisi kahdelta, eihän me siihen kerettäis - mutta yritetään kuitenkin :P Löydettiin se virallinen toimisto minkä poliisisetä ja opaskirja mainitsivat, täytettiin lippulappuja, otatettiin passeista valokopiot - ja päästiin sitten sisälle Keisarillisen palatsin muurien sisäpuolelle! Vähän mietittiin että noh, koko kierros on opaskirjan mukaan japaniksi, mutta mähän voin koittaa tulkata tärkeimmät jutut. Taas kävi hyvä tuuri: kierros oli täynnä ulkomaalaisia turisteja, ja kierros oli siis englanniksi! Jeeee :)

Paljon oli tilaa ympäriinsä

Palatsin muurien sisäpuolella

Sillon aikoinaan ihmiset pääsivät eri odotushuoneisiin riippuen sosiaalisesta statuksesta: alempiarvoiset olivat tietyssä huoneessa, sitten paremmat esim. tällaisessa "Tiikeri-salissa".

Odotushuone, "Kurki-sali"

Kiotossa on tosi monessa paikassa tällaiset kirkkaan oranssinpunaisella maalatut portit. Opas kertoi, että ennen vanhaan ne maalattiin elohopeaa sisältävällä maalilla, sillä sen ajateltiin pitävän pahat henget loitolla. Jos kertaa elohopeaa käytetty, ni karkottanut varmaan aika nopeasti muunkinlaiset henget :I

Pala temppelin kattoa: katto on tehty miljoonista ja miljoonista hammastikun kokoisista puun pätkistä, eli pitää jatkuvasti olla korjaamassa

Puutarhaa

Keisarillisen kävelykierroksen jälkeen mentiin lataamaan akkuja sekä muutenkin levähtämään hostellille. Ilta oli kuitenkin vielä suht nuori, joten päätettiin käydä tutkimassa Gionia ja etenkin meidän "lähitemppeliä" - hostellilta alle 10 min kävelymatkan päässä. Ei todellakaan petytty :)

Yasaka-temppeli




Jotenkin hämmentävää, että oli niin paljon ihmisiä liikenteessä, ja monet menossa samaan suuntaan, epämääräisten valojen suuntaan... sinne siis!

Higashi-yamalle käveltiin, ja satuttiin sopivasti jonkin sortin juhlaan, mihin kuului juuri valaistut jutut ja muuta jännää. Etenkin oli aika tyylikkään näköstä, kun koko ajan hämärtyi enemmän ja enemmän ja valaistukset näkyivät paremmin :)



"Bambu-joki"; melkein kuivunut pikkuvirta oli täytetty tämmöisillä bambuihin laitetuilla valoilla

Sitten vähän modernimpaa taidetta....





Jollain lapsiryhmällä oli kunnon perinteinen esitys meneillään, ja lähtivät sitten lopulta liikkeelle kulkueena, rumpuja ja lehmänkelloja lyöden. Vähän kummitusmainen tunnelma, ehkä ;P

Valaistua tietä


Sitten kävelemään kohti öistä Gionin seutua!




Oli kauheasti erilaisia lamppuja, ja oikein tunnelmallista siis!
Seuraavana päivänä päätettiin mennä vielä yksi temppeli katsomaan, ja suunnattiin Fushimi Inari -temppeliin Inariin (:DDD). Oli aikamoinen yllätys kun törmättiin siellä tosiaan pariin kaveriin Sapporosta, ja kuljeskeltiin sitten ympäriinsä porukalla.





Torii-portteja. Taitaapi olla niin, että jokaikinen portti on lahjoitettu tuonne, ja hinnat  alkavat jostain mistälie 10 000 eurosta ylöspäin (jos en ihan väärin muista)...


Eivät ihan vähään aikaan olleet loppumassa...


Syvemmälle metsään vaan...

... ja melkeen joka paikassa tämmöisiä alttareita. Ei tekis mieli pimiällä täällä kulkea!



Mandariineja!
 Temppeli oli hauska, mutta siinä vaiheessa kun alkoi vähän väliä tulla lappuja, missä varoitettiin villiapinoista, niin ainakin meikäläiselle iski pupu pöksyyn :D En oo pahemmin villieläinten ystävä, ja jos lapuissa lukee oikeasti että "DO NOT MAKE EYE CONTACT" niin tota joo. Etiäpäin, jookosta?

Kysyin seurassa olleilta kavereilta, että mikähän ois kiva paikka missä käydä, ja suosittelivat sitten Arashiyama-nimistä seutua jossain jonkun junamatkan päässä. Muistelin, että Facebookissa eräs toinenkin kaveri oli sitä suositellut, joten päätettiin suunnata sinne. Palattiin Kiotoon, syötiin lounas, ja lähettiin sitten seikkailemaan kohti "Myrskyvuorta".

Ei ollu kyllä kauhee seikkailu ku päästiin suoraan perille. 

Juna-aseman edustalla oli juna ja junanosia (?)

Mmmmjoo. 
 Kaveri oli puhunut jotain jostain maisemajunasta läpi Arashiyaman, ja päätettiin sitten tutkia asiaa. Kyseessä oli jonkin sortin "Romantic Train"-kyyti pisteestä A pisteestä B, missä näkisi vähän maisemia ja semmosta. Totta kai kun kyseessä on jotain "romanttista", ni kyllähän sitä pittää toi nähä. Menin sitte ja ostin meno-paluukyydit, ja myöhemmin tuli sellanen olo että ehkä ois voinut jonkin vähän halvemman paluuvaihtoehdon keksiä... mutta ei hätää, hyvin tämäkin meni :)


Romantic Train!

Hauska konduktöörisetä ku oli pukeutunut tommosiin kunnon oldschool-kamppeisiin :P

Maisemareitti - eikä kauheasti onnistuneet kuvat ikkunanläpi vastavaloon :D

Ja 15 minuuttia myöhemmin toisella päättärillä :D

Paikallisia pesukarhuja

Paluumatka samassa junassa eri vaunussa




Vähän vanhemmat asemankellot

Koko perhe kasassa :)

Lähestyttiin koko ajan alkuperäistä lähtöasemaa, mutta keksittiin villi idea että hei, jäädäänpä tässä seuraavalla pois! Eli hypättiin pois kyydistä Torokko Arashiyaman asemalla, ja lähdettiin kulkemaan kohti sivistystä (toi oli aika metän keskellä toi asema, haha)

Kartan mukaan tuolta asemalta pääsisi kävellen kohti Tenryuu-temppeliä (sekin maailmanperintökohde), ja sinne sitten suunattiin. Olin myös kuullut jotain bambumetsästä, joka täällä olisi, ja niinhän sekin löytyi :D

Bambumetsää




Päästiin bambumetsästä ulos, ja temppelin puutarhaan kiertelemään.




Karppeja :)




Huomattiin sitten jossain vaiheessa, että temppeli oli aika ovelasti jaettu eri osiin, ja jos halusi sisällä käydä, piti ostaa toinen lippu (oltiin ostettu puutarhaan jo yksi). Jätettiin se välistä, ja jatkettiin matkaa kohti eläväisempiä paikkoja. 

Pitkä katu täynnä vanhanaikaisia liikkeitä ja riksoja :D

Pitkä puusilta on pitkä ja pisin koko Japanissa! 

Päästiin sillan yli toiselle puolelle ja mentiin bussipysäkille oottamaan bussia takaisin Kiotoon. Yhtäkkiä joku ihan tuntematon japanilainen setä tulee juttelemaan meille, ja kysyy osataanko englantia. Saatiin sitten kunnia tarkistaa joku sen enviromentalistinen iskulause, vaikkei ollut mitään hajua onko se oikein vai ei, haha! :D 

Arashiyaman jälkeen palattiin hostellille, käytiin syömässä, mentiin nukkumaan tjsp. Kioto on todella kaunis paikka, ja ehdottomasti käymisen arvoinen! Olisi voinut olla vähemmän Osakassa ja enemmän Kiotossa, mutta tietääpähän sitte myöhemmin paremmin, jos tilaisuus niin sallii. :)

Kestipä ikuisuus tämäkin laittaa tänne, mutta nyt on seikkailut suurissa kaupungeissa kirjoitettu ja talletettu :)

Seuraavaksi Osaka v2.0!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Takaisin kouluun

No niin. Nyt on ensimmäinen kouluviikko tälle lukukaudelle takana, ja kuvittelin jo saaneeni kaikki lomareissunkin tarinat talteen, mutta tietenkin olin unohtanut Kioton päivät ihan kokonaan... Noh, lisään ne tässä parin päivän sisällä :)

Vanhin siskonihan kävi täällä pari viikkoa tuossa maalis-huhtikuun vaihteessa. Kontrasti Tokion ja Sapporon välillä oli kyllä iso! Käytiin nimittäin Tokiossa pari päivää, ja oli aivan ihanan aurinkoista ja lämmintä ja kirsikankukatkin melkein jo kukkivat - mutta Sapporoon palatessa oli hirveet lumisateet ja myrskytuulet (niin pahat jopa, että siskon lento peruttiin! :O). On se kevät kyllä jännä aika, varsinkin paikoissa joissa sitä lunta on keskivertoa enemmän. Ihan eri tavalla tykkää <3

Mutta jooh, koulut tosiaan alkoivat taas. Tällä lukukaudella suunnittelin ottavani kaikki mahdolliset japanin kurssit, jolloin mulla ois japania se 9 * 90 minuuttia viikossa. Se on hirveän iso määrä, mutta otetaan se haasteena vastaan! :) Muut kurssit, joita sitten käyn, ovat aika Japaniin ja kulttuuriin keskittyneitä; on kursseja multikulttuurisuudesta tai koulutuksesta ja yhteiskunnasta Japanissa, sekä ajattelin vielä käydä yhden kurssin japanilaista johtamista.

Jotenkin jännä ajatella, että enää neljä kuukautta jäljellä! Lentolippu kotiin on jo ostettu, töistäkin on pomon kanssa puhuttu, ja pikkuhiljaa alkaa ne ajatukset suuntautua sinne koto-Suomeen. Välillä pitää ihan tietoisesti ottaa itteä niskasta kiinni ja kääntää se katse tänne tämänhetkiseen elämään: Japaniin, Hokkaidon Sapporoon, ja Souenin asuntolaan, tähän pieneen 12 neliömetrin huoneeseen. Asiasta vielä asteen mielenkiintoisempaa tekee se, että ite suomalaisena on tottunut siihen, että huhtikuussa kurssit vetelee viimeisiään, toukokuussa on viimeset tentit ja kesäkuussa sitten viimeistään työt tai kesäkurssit. Täällä taas lukuvuosi alkaa huhtikuussa, eli kampus on täynnä uusia opiskelijoita, jotka vasta aloittelevat kouluvuottaan. Vähän niinku syyskuu, mutta lämpimämpi, valoisampi ja muutenkin vaan kivempi, haha! :D

Mäkin koitan vähän löytää itestäni fuksienergiaa ja opiskella pikkasen eteenpäin. Oikein hyvää viikonloppua kaikille! :)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

The Great Nippon Excursion, Part VI: From Tokyo with Love

Osa 1: Tokio, 6.3.-9.3.
Osa 2: Osaka, 9.3.-12.3.
Osa 3: Ryokan, 12.3.-13.3.
Osa 4: Kioto, 13.3.-15.3.
Osa 5: Osaka, 15.3.-18.3.

Viimeiset päivät Tokiossa olivat suoraan sanottuna aika katkeransuloisia. Oltiin just vietetty puoltoista viikkoa keskenämme, ihan niinku oltais jollain lomareissulla, ja sitten yhtäkkiä piti alkaa jo suunnittelemaan, mitä pakataan matkalaukkuihin ja mitä lähtee kumman mukana minne ja moneltako aamulla pitää hostellilta lähteä että keretään ajoissa lentokentälle. Niin ja sitten se, että menis vielä melkeen puoli vuotta ennen kuin nähtäis taas. Eli aika rennosti otettiin viimeiset päivät; mä koitin olla murehtimatta kaikkia niitä nähtävyyksiä ja kulttuurikohteita, mitä ei oltu nähty, vaan keskittyä siihen että nyt vielä toistaiseksi on toinen siinä lähettyvillä :)

Meillä oli taas hostelli Asakusan lähellä, Kuramaessa, ja sieltä käsin sitten kuljeskeltiin siellä sun täällä. Ei mitään elämää suurempaa - tai no, voiko Tokiossa käyminen olla muuta kuin elämää suurempaa... :P

Lähellä oli Bandai-yhtiön joku toimisto; tässä Tamagocchi!

Lisää Bandain "tuotemerkkejä": Anpanman (öh, Papuleipämies?), joku tyttöjen juttu, Doraemon (jokaikinen japanilainen tietää Doraemon-robottikissan!), sekä Ultraman-ukkeleita.

Veikkaisin että jossain Ginzassa päin, saatan olla väärässäkin

Japanin Elisan mainoksia....

Ginzaan aukaistiin 11-kerroksinen Uniqlo-vaatekauppa, jonka avajaiset sattuivat olemaan juuri tuona päivänä. Siististi jonottivat japanilaiset kello kahtatoistaa. Jono kauppaan jatkui....

... jatkui (huomaa vasemmalla olevan rakennuksen punainen pylväs)...

... jatkui (keskellä olevassa rakennuksessa on joku tyttöhahmo)...

... ja jatkui tästä vielä pikkasen! Paikalla oli hommattu ihan poliiseja järjestystä ylläpitämään, mutta eivätpä ne oikeastaan muuta tehneet kuin pitäneet "Tässä jononpää"-kylttiä :D

Löydettiin silmälasien pesupaikka, ihan ilmanen ja puhtaat pokat tuli!
 Viimenen täyspäivä Tokiossa. Päätettiin käydä katsomassa Tokyo Tower, mutta mentiin vasta illemmalla sisälle.

Tokyo Tower

Vähän lähempää

Siellä oli joku apinaryhmä temppuja tekemässä; oli hauska setä



Muistomerkki Karafuton koirille, jotka olivat apuna Etelämannerta tutkimassa

Käytiin Roppongissa kävelemässä

:D

Kävästiin illalla hostellilla ja vietettiin varma pari tuntia pakaten kaikkea täällä ostettua hömppää Villen matkalaukkuun... Oli haastetta!

Illan tullen mentiin torniin vähän maisemia kattelemaan



Seuraavana aamuna aikasin herätys ja kohti lentokenttää, taas... Oli kieltämättä vähän haikea olo, kun hyvästelee toisen, ja tietää että nähdään vasta monen kuukauden päästä uudelleen. Onneksi on internet, ei voi muuta sanoa!

Uenossa aamulla

 Mutta oli todellakin erinomaisen hyvä reissu, ja toivottavasti lähetään toistekin maita ja mantuja kiertämään! Jos joku suosituksia haluaa, niin Kioto oli aivan mahtava, ja Tokiosta löytyy varmasti tekemistä jokaiselle. Sitte vaan rohkeasti kaikkea uutta ja tuntematonta kokeilemaan, ja niin kauan ku on hyvät kengät ja ilonen mieli matkassa, ni sitähän pärjää missä vaan :)

Suuri Japani-ekskursio päättyi tällä kertaa tähän, mutta Hokkaidon valloitus on vasta alkamaisillaan!