Pakkaamisen sietämätön keveys?

Enää alle 12 tuntia tästä kaupungista poistumiseen ja oon nyt suurinpiirtein saanu pakkaamisen siihen vaiheeseen, että voin mennä nukkumaan. Hienoa eikö totta, etenkin kun ottaa huomioon että aloitin toissapäivänä (se on jo 14. päivän puolella) ja koitin muka niin hienosti pakkailla. Mulla on nyt läppärilaukku (poikaystävän lainaama), joka painaa hienosti sen yheksän kiloa (raja täyskybä), "käsimatkatavaralaukku" joka menee ruumaan koska painaa seittemän kiloa, sekä mun uskollinen Cavalierini, joka painaa majesteetilliset 19,2 kg. Ja paskat mitä Norwegianin check-in tädit sanovat, maksan sitte sen mokoman 20e ylimääräsestä ruumalaukusta. Ei nyt jaksa väitellä.

Ei per... tätä vääntämistä ja ahtamista ja tunkemista ja sullomista ja vaikeutta! Ei riitä se, että painorajat tulevat vastaan, mutta samalla tulee lievää henkistä vastaanhangoittelua - ei elämä mähän muutan ulkomaille vuodeksi asumaan - ja ei-niin-lieviä väsymyksen oireita (tiedän olevani itkuisa henkilö mutta rajansa kaikella!) =___=;

Mulla tulee kyllä ikävä poikakaveria, kavereita, tätä kaupunkia ja kieltä, sohvaa, sukkapuikkoja, Satumetsä-mukejani, kavereita (hähä, tulitte vasta nyt mieleen!) ja perhettä. Jotenkin tässä, että koittaa ahtaa elämänsä muutamaan matkalaukkuun... Huh huh. Hiljaseksi vetää.

Nyt, kun kellokin on mukavasti 3:05, vois yrittää mennä vielä nukkumaan. Sitte vaan ylös ja aamiaisen/lounaan kautta kentälle.

*vapaasti valittava väsymyksen voittama voimasana*